Joulukuu 2017: Kuukauden huonekasvi, amaryllis.

Näyttäviä ja tyylikkäitä amarylliksiä ( oikealta nimeltään hippeastrum) on saatavana monen eri mallisena ja värisenä. Valkoisen ja punaisen lisäksi on jalostettu täyteläisiä maanläheisä värejä sekä heleitä, raikkaita vaaleanpunaisen eri sävyjä. Amarylliksen kasvun seuraaminen on oikea elämys. Voit seurata kuinka röpelöisestä mukulasta kasvaa hurjalla vauhdilla ontto kukkavarsi, jonka päähän kehittyy siloiset kukkanuput. Nupuista paljastuu muhkeat, samettiset, täyteläiset terälehdet upeissa väreissä. Kukat voivat olla parhaimmillaan jopa 20 cm leveät. 

Amarylliksen lajikevalikoimasta löytyy varmasti jokaisen jouluun sopiva väri.

 

Amarylliksen historia

Amaryllis kuuluu Narsissien laajaan, yli 70 eri lajia kattavaan, sukuun. Se on kotoisin Etelä-Amerikan subtrooppiselta alueelta, joka yltää Meksikosta Karibialle ja aina pohjoiseen Argentiinaan asti. Ensimmäiset amaryllikset ovat luultavammin kotoisin Brasiliasta ja Eurooppaan amaryllis on löytänyt tiensä 1800-luvun paikkeilla.

Amaryllislajikkeiden kirjo on laaja. Perusvärien kuten punainen, vaaleanpunainen ja valkoinen, lisäksi on lohepunaisia, violetteja, vihreitä, oransseja ja kaksivärisiä lajikkeita. Eri värejä on saatavilla yksinkertaisilla tai kerroituilla kukilla.

Amarylliksen mukuloita on saatavana vaha-tai huopapintaisina, nämä on erittäin suosittuja sillä ne ovat täysin hoitovapaita. Mukula sisältää kaikki ravintoaineet kukkiakseen. Vahattu mukula on hiukan hidaskasvuisempi, kuin mullassa kasvatettu ja voi viedä parikin viikkoa ennen kuin näkyvää kasvua alkaa tapahtua.

 

Kurttuinen, ruskea mukula muttaa muotoaan muutamassa viikossa. Amarylliksen kasvun seuraaminen on elämys.

 

Kun ostat amarylliksen

  • Osta vain mukula, jossa voi  jo nähdä nousevat kukkavanat. Mitä suurempi mukula, sitä varmemmin se kasvattaa usemman kukkavanan.
  • Varmista, että mukula on hyvin juurtunut eikä heilu ruukussa.
  • Varmista, että mukula on kiinteän tuntuinen ja ettei mullassa tai mukulassa ole hometta. Voit varovasti puristaa mukulaa etusormen ja peukalon välissä ja tunnustella, että mukula on varmasti kiinteä.

 

    

 

Hoitovinkkejä

  • Amaryllis viihtyy sekä pimeällä että valoisalla kasvupaikalla, kunhan kasvupaikka ei ole liian kuuma.
  • Alä anna mulla kuivua kokonaan, mutta varo ettei ruukussa ole seisovaa vettä. Vahatut amaryllikset pitäisi säilyttää viileässä kasvupaikassa, muuten sipulin sisällä oleva vesi ei riitä kukintaan asti.
  • Amaryllistä ei ole tarvis lannoittaa. Mukulassa on kaikki kukkimiseen tarvittavat ravinteet.
  • Jos amarylliksen varsi venyy liian pitkäksi kannattelemaan kukinnon painoa, voit leikata varren tyvestä poikki ja laittaa maljakkoon. Amaryllis kukkii maljakossakin parhaimmillaan pari viikkoa. Kierrä varren tyveen kuminauha, ettei ontto varsi ala purkautua.

 

 

Kuvat ja alkuperäinen teksti:

 

 

Seuraa ja jaa niin pysyt menossa mukana: